{{office.HeaderText}}

{{office.Address}}

{{office.TeleponeNumber}}

{{office.MobileNumber}}

{{office.Email}}

Suomella töissä – Business Finlandilla yksilön uraunelmat luovat pohjaa yhteiselle hyvinvoinnille

Business Finlandilla ollaan Suomella töissä, joten halu tehdä yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä on yksi tärkeimpiä motiiveja työn vastaanottamiselle. Rekrytointitilanteessa merkityksellisyyden motiivin selvittämistä haasteellisempaa on kuitenkin selvittää motiivit itse työtehtävän sisältöön – mikä innostaa ja millaisilla toimintatavoilla ja työympäristössä henkilö pystyy loistamaan.

 

Uraunelmointi tukee asiantuntijatyön imua

 

”Filosofiamme on, että ammatillisen intohimon piirissä työskentely mahdollistaa innon, joka on olennainen osa organisaatiomme menestystä. Yksilö tietää parhaiten, mikä häntä innostaa ja siksi olemme siitä aidosti kiinnostuneita jo rekrytointivaiheessa. Tavoitteena on, että jokainen työntekijä saa sisällyttää työhönsä edes pienen palan uraunelmaa, esimerkiksi jonkun projektin muodossa. Sparraamme muutenkin työsuhteen aikana, muun muassa kehityskeskusteluissa, jokaista työntekijää tunnistamaan ja toteuttamaan unelmiaan. Ilahduttavaa on, että joskus se onnistuu jo sen hetkisen tehtävän puitteissa”, kertoo Laura Ylä-Sulkava, Business Finlandin HR-johtaja. 

Business Finlandilla myös luotetaan siihen, että yksilö tietää, mikä hänelle itselleen on parasta. Tähän liittyen organisaatiossa on viime syksystä lähtien pilotoitu “Learning Day”-projektia, jossa  jokainen työntekijä saa käyttää kuukaudessa yhden päivän minkä tahansa itseään kiinnostavan asian opiskeluun. Sama pätee myös etuihin - henkilöstö voi itse päättää painottaako työnantajan tarjoaman edun liikuntaan, hyvinvointiin, työmatkoihin jne.

Yksilön arvostaminen näkyy myös työntekijäpolun loppupuolella. “Joskus uraunelmien seuraaminen vie toisiin organisaatioihin, ja on ok että meiltä lähdetään pois  – on tärkeää että jokainen kuuntelee uraunelmiaan ja ammatillista intoaan”, Ylä-Sulkava lisää.

 

Vastuu kulttuurillisen yhteensopivuuden selvittämisestä on työnantajalla

 

”Hakija ei tiedä, millaiseen organisaatioon hän on tulossa ja siksi vastuu kulttuurillisen yhteensopivuuden selvittämiseen on työnantajalla”, sanoo Ylä-Sulkava. Tässä kohtaa laadukas, asiantunteva henkilöarviointi on avainasemassa: luotettavan datan avulla voidaan selvittää, millaisia toimintatapoja ja kompetenssia tehtävässä menestyminen todellisuudessa vaatii. Laadukkaat arviointimenetelmät luovat viitekehyksen, joka helpottaa kulttuurillisen yhteensopivuuden kannalta merkityksellisistä asioista keskustelua. ”Meillä työn tulosta ei näe kuukausitasolla kuten vaikkapa myyntiorganisaatioissa, vaan aikaa saattaa kulua useampikin vuosi. Joillekin jo se voi olla kova pala – ja siksi se on hyvä ottaa huomioon jo alusta lähtien”, hän lisää.

Toki on monia sellaisia asioita, kuten omaisen kuolema tai meneillään oleva riitaisa avioero, jotka vaikuttavat henkilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja siten myös työssä jaksamiseen. Nämä asiat eivät kuitenkaan juridisesti kuulu tulevalle työnantajalle ja siksi Ylä-Sulkava nostaa tässä yhteydessä esille myös yksilön vastuullisuuden oman tilanteensa asiantuntijana ja osana tulevaa työyhteisöä. “On tärkeää arvioida omaa jaksamista ja kykyä ottaa vastaan uutta, ehkä vaativampaa tehtävää, jos elämän voimavarat ovat vähissä. Sitä ei työnantaja ei yksinkertaisesti voi tietää”.

 

Business Finlandin ja Masterin kumppanuus nojaa vastavuoroisuuteen ja liiketoimintalähtöisyyteen

 

Business Finland ja Master Suomi ovat tehneet henkilöarvioinnin osalta yhteistyötä jo yli kolme vuotta, koko mittavan organisaatiomuutoksen, jossa FinPro ja Tekes yhdistyivät muodostaen uuden Business Finlandin, ajan. ”Muutos ei ole ollut kivuton ja kumppanuus Masterin kanssa on ollut meille arvokas: arvostamme asiantuntijuutta ja sitä, että henkilöarvioinnin taustalla on liiketoimintalähtöinen ajattelu, joka kumpuaa organisaation tavoitteista. On ilo todeta, että meillä on moderni, joustava kumppani, joka ymmärtää tarpeemme ja osaa suositella tavoitteitamme tukevia ratkaisuja”, Ylä-Sulkava kiteyttää.

 

Ei-valituksi tulleen kokemus on tärkeä ja sitä voi aina parantaa

 

Aina kun joku valitaan, moni muu kokee pettymyksen. Vaikka Masterin valmentava ote tuo itsereflektion ja oivallusten myötä arvoa vaativienkin asiantuntijatehtävien arviointiin osallistujille, ei-valittujen kokemuksen kehittämisessä tuskin ollaan koskaan valmiita. ”Vaikka tavoitteena on tarjota arvioiduille eväitä tavoitella omia uraunelmiaan, pettymyksiä ei voida välttää – siksi ammattimaisesti toteutetun, läpinäkyvän rekrytointiprosessin merkitystä hakijakokemukseen ei voi väheksyä”, Ylä-Sulkava toteaa.

 

Haluatko tutustua Business Finlandiin? Klikkaa tästä!

Category: Rekrytointi, Asiakastarinat, Johtaminen

Päivämäärä: 16.08.2021

Annika Vallo

Content Writer